Aino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa

Lukuvinkkejä aloittelijoille ja mestareille

Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaaAino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa. Avain, 2014. 260 s.

Maailman parhaat teokset on listattu lukuisia kertoja, ja kuten Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen toteavat esipuheessaan, listausten mielekkyys on helppo kyseenalaistaa. Linnasta humisevalle harjulle -teoksen kirjat on valittu Kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksessä syksyllä 2013.
Kaikki kirjallisuuden ystävät saivat ehdottaa listalle jotain kaunokirjallista teosta, ja Amman lukuhetki -blogiin tulikin yli 500 ehdotusta, joista lähes 150 sai ääniä.

Kirjaesittelyt aloittaa Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina (1978): ”Pidä ruususi / raivaa sen sijaan / ruokapöytä / pidä ruususi / valehtele sen sijaan / hiukan vähemmän.” Ote houkutteli välittömästi tarttumaan uudelleen kauan sitten luettuun runoteokseen. Jokaisen esittelyn lopussa kerrotaan, kenelle teosta suositellaan ja lisätietoa kaipaavien iloksi on mainittu muutama lähde. Suosituksia ei ole tarkoitettu liian vakavasti otettaviksi, esimerkiksi Tove Janssonin muumikirjaa Taikatalvi suositellaan niin talvi-ihmisille kuin ei-talvi-ihmisille ja J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herraa ”fantasiasta viehättyville, hyvää ja pahaa pohtiville, usean aamiaisen ystäville”.

Joiltakin kirjailijoilta, kuten juuri Tolkienilta ja Janssonilta ja esimerkiksi Astrid Lindgreniltä, listalle on yltänyt useampi teos. Ilahduttavinta kuitenkin oli, että mukana on useita kaksituhattaluvulla ilmestyneitä teoksia. Kymmenen parhaan joukossa ovat odotetusti Finlandia-voittajat Kjell Westö ja Sofi Oksanen, mutta lukijat olivat äänestäneet viidenkymmenen joukkoon myös yllätyksiä, kuten Emmi Itärannan lähitulevaisuuteen sijoittuva, vesivarojen ehtymisestä kertova Teemestarin kirja (2012) tai Yann Martellin elokuvaversionakin tuttu Piin elämä (2001), joka kuvaa nuoren pojan selviytymistä pelastuslautalla tiikeri seuranaan mutta pohtii myös laajemmin elämän merkitystä.

Teoksen takakannessa varoitetaan juonipaljastuksista, mutta esitellyt kirjat ovat sellaisia, että vaikka tapahtumista tietäisikin takakansitekstiä enemmän, se ei häiritse lukuelämystä. Linnasta humisevalle harjulle toimii erinomaisena oppaana suosikkikirjojen maailmaan mutta antaa oivallisia lukuvinkkejä myös kirjallisuutta enemmän harrastaville. Niin ja sitten koko kisan voittaja: arvaatteko, mikä teos oli saanut eniten ääniä?

Sándor Zsigmond Papp: Mitättömät elämät

Loikkareita, urkkijoita ja muita alistettuja

Papp: Mitättömät elämätSándor Zsigmond Papp: Mitättömät elämät. Suom. Juhani Huotari. Siltala, 2012. 431 s.

Fiktio vaikuttaa käsityksiimme houkuttelemalla lukijan eläytymään toisessa ajassa ja paikassa elävien henkiöiden kohtaloihin, tuntemaan myötätuntoa heitä kohtaan ja pohtimaan asioita heidän näkökulmastaan. Sándor Zsigmond Papp, nykyisin Unkarissa asuva romanianunkarilainen toimittaja, vie teoksessaan Mitättömät elämät lukijan Transilvaniaan aikaan ennen ja jälkeen Ceausescun kukistumisen. Romanialaisten ja unkarilaisten rinnakkaiselon näyttämönä toimii Pyrintökatu 37:n ”ruskeanharmaaksi kulahtanut kulmatalo”, jonka asukkaat riitelevät sujuvasti molemmilla kielillä.

Ensinnä pääroolissa ovat kolmannen kerroksen kulmahuoneistoon asettuvat Rudolf ja Márta. Kirjoittajan blokista kärsivä Rudolf yrittää löytää kateissa olevan inspiraation: ”Mikä olisi ratkaiseva avauslause? Olisiko tapahtumilla selkeä kaari vai olisivatko faktat kuin hanhet jonossa?” Työn alla ei ole kuitenkaan romaani vaan muita asukkaita käsittelevä viikkoraportti salaisen poliisin Securitaten Nicu Zmeuralle, joka murtaa miehen kuin miehen katkomalla tämän sormet yksi kerrallaan. Takaumina paljastetaan, että Rudolfin poika Balázs on loikkausyrityksen yhteydessä ammuttu, todisteeksi isälle näytetään pojan verinen farkkutakki ja hänet painostetaan ilmiantajaksi.

Toisessa osassa tarina etenee Mihai Gondrun, joka hänkin on Securitaten palkkalistoilla, ja hänen poikansa Rolandin kuvaamana. Gondru harmittelee loikkareiden tapaa lähettää terveisiä radiossa: ”Ja onpa joku antanut lausuntoja telkkarissakin. Kaikelle maailmalle. Kuinka perkeleessä sitten kukaan enää uskoisi, että elämä on niin auvoista tässä monipuolisesti kehittyneessä bunkkerissa.” Kertomus vapautuksen päivän paraatista on absurdi: osa ryhmistä jää tulematta ja Roland luokkatovereineen joutuu vaihtamaan asuja ja marssimaan kierroksen uudestaan. Väsymys ja tympääntyminen saavat Rolandin julkisesti uhmaamaan isäänsä. Rolandin rangaistus selviää kolmannessa osassa, jossa kuvataan vuoden 1989 vallankumouksen tapahtumia ja vapauden ajan ensimmäisiä vuosia. Nyt huoneistossa asuu Eszter, joka oli koulun terveydenhoitaja ja Rolandin ihastus, ja hänen salanimen taakse kätkeytyvä mutta tutun oloinen uusi miesystävä.

Romaanin rakenne on taidokas: kulmahuoneiston asukkaat vaihtuvat, mutta heidän tarinansa limittyvät toisiinsa ja vasta kolmannessa osassa Eszterin muistoina paljastuu, mitä loikkausta yrittäneille nuorille tapahtui. Balázsin tarina kulkeekin punaisena lankana läpi teoksen. Pappin huikea, satiirinen kertomus haastaa lukijan kokemaan kommunismin ahdistavat vuodet, diktaattoriparin kukistumisen – ”oli varottava säälimästä noita kahta huitovaa surkeaa vanhusta” – ja uuden ajan hämmennyksen. Mitättömät elämät ei kuvaa täydellisiä ihmisiä vaan ihmisiä, jotka yrittävät selvitä lähes epäinhimillisissä olosuhteissa.