Anne Leinonen: Metsän äiti

Todellisuuden tuolla puolen

Anne Leinonen: Metsän äiti. Atena, 2017. 208 s.

Anne Leinonen: Metsän äitiSyvän vihreä metsä, kaukana polulla hahmo. Jostain tunkeutuva valo luo syvyysvaikutelman, joka houkuttelee astumaan sisään kuvaan. Kestää hetken, ennen kuin huomaa, että otsikossa Metsän äiti on jotain outoa: yksi kirjain on vinksahtanut nurin. Anne Leinosen uusi romaani täyttää kansikuvan antaman lupauksen, sillä tarina kylästä, jonka ”historia oli mustempaa mustempi” kietoo lukijan verkkoonsa kuin huomaamatta.

Kolmekymppinen Riina palaa vuosien jälkeen kotiinsa Kevätlahden Vihainperälle, kylään jossa kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asiat. Riinan tarkoitus on tallentaa vanhaa perinnettä kotiseutuyhdistykselle valokuvaamalla kellareita ja pihapiirejä. Kuvausmatkallaan naapurissa Riina löytää kuolleen miehen. Miksi talon omistaja ei lupauksistaan huolimatta ilmoita tapahtuneesta poliisille? Asia muuttuu vielä oudommaksi, kun sama mies ilmestyy elävänä kylän juhannusjuhlille. Vihainperällä on tapahtunut selvittämättömiä kuolemia aiemminkin. Vuonna 1990 nuori nainen löydettiin suolta kuristettuna. Kyläläiset epäilevät oikean murhaajan olevan edelleen vapaana.

Eri aikatasoissa liikkuva kertomus valottaa Riinan sukuhistoriaa, joka tuntuu liittyvän outoihin tapahtumiin. Mielenterveydeltään järkkyneen, nyt jo kuolleen äitinsä Inkerin tavoin Riina alkaa nähdä näkyjä, joista hän ei tiedä ovatko ne valveunia vai enteitä. Vuodeosastolla makaava dementoitunut isoäiti Raisa varoittaa: ”Se pittää estää. – – Niillä on väärä mies.” Viittaako Raisa nuoren Liisan surmaan? Ja mihin katosi Inkerin aviomies, jonka ”silmissä tuikki huvitus – – mutta katseen takana lymysi peto”? Entä kuka tai mikä on salaperäinen Se, johon Raisa viittaa: ”Se kulki onneksi hänen kanssaan – –. Tyttö oli turvassa. Se suojelisi tyttöä ja heitä muita.”

Leinosen romaanissa metsä on yhtä aikaa pelottava ja turvallinen paikka: toisia se suojelee, toiset se nielee harhailemaan syvyyksiinsä. Metsän äiti on onnistunut sekoitus kansanuskomuksia ja jännitystä.

(Arvio julkaistu myös Vieskan Viikossa 19.5.2017)

Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Yksilö ja lauman jäsen

Jenny Kangasvuo: Sudenveri. Teos, 2012. 288 s.

Jenny Kangasvuo: SudenveriOululaisen Jenny Kangasvuon esikoisteosta voisi nimittää sukuromaaniksi, sillä se kuvaa erään suvun vaiheita useamman sukupolven ajalta. Poikkeukselliseksi tarinan tekee se, että jotkut suvun jäsenistä vaeltavat osan elämäänsä susina. Toisinaan laumaan syntyy epämuodostuneita pentuja, jotka eivät hallitse muutosta tai jäävät välimuotoon. Tällainen on nuori Rasmus, joka ilmestyy yllättäen Vargan ovelle.

Aikatasoja on useita ja henkilöitä paljon, mutta kolmen kertojan käyttäminen tuo eri näkökulmien lisäksi ryhtiä teokseen. Martta on laumanjohtaja, matriarkka, joka kertoo lapsuudestaan sota-ajan jälkeisinä vuosina, avioliitostaan ja lapsistaan. Lauman jäseniä on vainottu ja tapettu, ja Martta pelkää Rasmuksen poikkeavan ulkonäön herättävän huomiota ja vaarantavan lauman olemassaolon. Varga eli Hanna on taiteilija, joka yrittää unohtaa menneisyytensä: sutena eläessään hän synnyttää epämuotoisen pennun, jonka Martta lopettaa. Marraskuu eli Siiri on Vargan rakastettu, joka vaistoaa tämän salaavan jotain ja kärsii siitä.

Sudenveri käsittelee monisyisesti identiteettiä, itsensä hyväksymistä ja yksilön suhdetta yhteisöön. Ihmisten käyttäytymistä verrataan susien käyttäytymiseen eikä suinkaan ihmisten eduksi. Susilaumassa hierarkia on selkeä, ja alempiarvoiset hyväksytään joukkoon, kunhan ovat osoittaneet alistuvansa vahvemmilleen. Hannaa koulussa kiusaava Outi sen sijaan on sitä julmempi, mitä enemmän Hanna yrittää miellyttää häntä. Romaanissa on kuitenkin toiveikkuutta. Rasmuksen ilmestyminen pakottaa henkilöt tekemään ratkaisuja, ja Rasmus itse paljastuu vahvaksi persoonaksi, joka pystyy hyväksymään erilaisuutensa: ”Ei minulla ole välimuotohahmoa! Tämä on minun oikea hahmoni. Minä olen minä.”

Arvioissa Kangasvuon teosta on verrattu Aino Kallaksen Sudenmorsiameen ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -romaaniin, eikä syyttä. Sudenveri on perinteitä kunnioittava mutta omaääninen kokonaisuus – ja syksyn hienoimpia lukukokemuksia.

(Arvio julkaistu myös: Vieskalainen 20.12.2012)